Ihana päivä!!! Vaikka aamulla heräsin kuudelta kelloradioon (olin unohtanut ottaa herätyksen pois päältä) ja pieneen päänsärkyyn (hoitui yhdellä buranalla), tämä päivä on ollut upea. Miksikö? No, pienistä on tavallisen immeisen ilonsa otettava :)

1. LUNTA!!! Ja sen myötä koko maailma tuntuu valoisammalta. Nautin. Hihkuin. Hilluinkin vähän ;)
2. Kun herää aikaisin, ehtii vaikka mitä. Siivosin. Kaameita villakoirafarmeja joutui pölynimurin kitaan. Puhtaat lakanat.
3. Kävin kaupassa, eikä ollut ryysistä.
4. Laitoin ihan kunnon ruokaa, arkisin ei meinaa ehtiä. Perunamuussia ja broileripullia. Ihan itse alusta alkaen. Nam. Ja porkkana-lantturaastetta. Uudella hienolla Tupperin vehkeellä.
5. Ehdin jopa ottaa päivätorkut.
6. Olen istunut sohvalla ja ollut. No, hienommin sanottuna harrastanut ajatustoimintaa. Ja lukenut.
7. Juuri nyt syyskauden ensimmäiset joulutortut ja kunnon hehkuviiniglögiä tuossa nenun edessä.

Piti kertoa keskiviikon käynnistä. Kävin siis Keuruun Vanhan Kirkon vieressä vanhassa ja söpössä puutalossa kaupassa. Talossa on kaksi käsityöläisten liikettä: vasemman puoleinen on jatkuvasti auki ja sellainen perinteinen liike. Ihan kiva, mutta näitä on kyllä aika paljon. Oikean puoleinen on se ihanuuksien ihmemaa. Auki harvoin. Nyt, ennen joulua kuulemma yrittävät olla enemmän auki. Myy mm. Vehkomäen tilan hahtuvaa, kasvivärjättyjä lankoja ja aivan uskomattoman upeita pellavavaatteita ja -verhoja. Näitä vaatteita olen nähnyt myös Mikkelissä Kenkäverossa. Lisäksi löytyy vapaalankahuovutettuja huiveja, perinteisiä villasukkia eri malleilla, Filttiinan tuotteita (kuolattavan ihania!).... Ja kaikki on vanhojen, tummien hirsien ympäröimänä....Meinasin seota, mutta en ostanut kuin hahtuvaa, joka ei kylläkään ollut mitään halpaa, mutta kun en ole ennen tähän väriin törmännyt ja täytyyhän paikallista tuotantoa tukea :)

237485.jpg

Tuo vaaleamman oranssi haituva päällä osoittautui irtolangaksi. Tulee tosi ihanaa jälkeä...eli aloitin jo :)

Tärkein asia. ARVONTA! Eilen illalla viimeiseksi ennen nukkumaan menoa harhailin sivulle random.org ja annoin sen hoitaa arvonnan. Numero 16, joka minun laskujeni mukaan on KANGASKASA! Onnittelut! Laitan kommenttia blogiisi just kohta, mutta jos huomaat tämän ensin, laita postia woollyvilla @ yahoo . co . uk   niin pääsen kyselemään toiveita ja osoitetta.