Valokuvatorstai. Valmis - hommansa somistajana hoitanut.

Minä. Makepeace yllytti. Ja olin jo lukenut muutamasta blogista näitä ja tykkäsin kovasti.

Minusta ei kyllä ole kauheasti kertomista. Syntyjäni etelä-savolainen ja sydämeltäni yhä. Iskä, äiskä, minä ja pikkuveli. Tavallinen työläisperhe, kesät vietin sukulaisten luona maalla. Äitini kuoli minun ollessani 10v. liikenneonnettomuudessa.

Nykyään asustan Keuruulla Keski-Suomessa, eksyin tänne työn perässä. Olen siis enkun ja ranskan ope. Minusta ei itseasiassa pitänyt tulla opettajaa ollenkaan vaan "jotain" kielten kanssa. Se "jotain" ei kuitenkaan koskaan ottanut selvitäkseen, joten pakkohan se oli opettamista kokeilla. Ja jäin ikuiseen koukkuun. Rakastan työtäni ja olen sen kanssa naimisissa. Opetan peruskoulun yläluokilla, lukiossa ja kansalaisopistossa. Tähän valikoimaan kun vielä saisi lisättyä alaluokat, olisin onneni huipulla....Toisaalta haaveilen välivuodesta (heti kun asuntolaina on maksettu) jolloin voisin opiskella joko kirjastonhoitajan pätevyyden tai jotain kädentaitoja.

Asun yksin omassa (pankin) rivitalokolmiossa melkein järven rannalla. Luonteeltani olen aika outo. Kukaan ei yleensä ymmärrä huumorintajuani, viihdyn loistavasti yksin (vanhapiika) ja puhun itsekseni. Toisaalta rakastan oppilaitani eli viihdyn myös seurassa, teen itsestäni tunneilla hyvin usein pellen (olen maailman lahjakkain mokaaja ja mielikuvituksellani ei ole pohjaa) ja puhun koko ajan ja liikaa. Oppilaiden kanssa pinnani on piiiiiiiiiiiiiiiiitkä ja olen kuulemma ärsyttävän aamupirteä ja yleensä (ellen innostu jostain asiasta älyttömästi) myös käsittämättömän rauhallinen. Ja järjestelmällinen. Mutta kun siirrytään kolme kerrosta alaspäin opehuoneeseen, pinnani katoaa välittömästi, pöytäni muistuttaa lähinnä valtion arkiston ja kaatopaikan yhdistelmää ja temperamenttini räiskähtelee ja räjähtelee vähän väliä....Johtuneeko seurasta :) Kotona olen sitten noiden kahden  yhdistelmä...

Inhoan urheilua yli kaiken (olen perinyt tämän isältä), mutta tykkään vaeltaa lähimetsissä (nykyisin kameran kanssa). Jossain vaiheessa olin kyllä tosi innostunut mammafutiksesta, mutta sekin on jäänyt....Naisvoimistelun jumpat ovat ainoa liikuntamuoto jota siedän tällä hetkellä. Rakasta lukemista, hyviä kirjoja vain tuntuu olevan yhä vaikeampi löytää. Ja en ole vieläkään sitkeästä yrittämisestä huolimatta oppinut lukemaan ja neulomaan yhtäaikaa... Yritän pimputella pianoa, kun kerran sellainen on, mutta yhdelläkään soittotunnnilla en vielä tähän ikään (tammikuussa 37) ole ollut.

Itsepäisenä kauriina minun tehtävä kaikki itse. Neuvoa tai apua kysyn vasta viime hädässä. Olen siis opetellut tapetoimaan (ja olen hyvä!), maalaamaan, hoitamaan kodin pikku sähköhommat (isi ja veli neuvoivat alan ammattilaisina) ja vaikka mitä. Olen kyllä iän myötä myös pikkuhiljaa oppinut tuntemaan omia rajojani. Ja opetellut sanomaan ei ja pyytämään apua. Ehkä minusta vielä immeinen tulee :) Olen maailman iltaunisin ihminen enkä viihdy kapakoissa. Mutta tykkään teatterista, oopperasta, leffoista ja olen todellinen kotikissa.

Haaveilen kissoista (allergia estää, tosin pärskin nytkin, vaikka elukoita ei ole mailla halmeilla, eli taidan olla allerginen pölylle tai sitten nenäni vain on omituinen). Joskus haaveilen omasta miehestä - olisi kiva, jos olisi joku olkapää jota vasta itkeä ja kiukutella tai jota pitää hyvänä ja helliä. Lapsista haaveilin nuorempana, nykyisin olen tyytyväinen kummitustädin osaan. Mutta jos vain...löytäisin vanhan kansakoulun järven rannalta ja miehen kanssani sitä remontoimaan. Tilaa isoille kangaspuille ja värjäämiselle ja iso käsityöhuone langoille ym. Mutta koska elämästä ei koskaan tiedä, katsotaan....

Jihuu!!! Jokin suuri (arvaapas mikä SNY!) lähestyy vihdoinkin loppuaan.... Ja nyt kun tuuletan näin suuresti, ihan taatusti joudun purkamaan puolet....

Parempi (?) kuva eilisistä.