Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.08.2007 - 09:20

Päätin osallistua Kissakuvahaasteeseen - aiheena tällä kertaa vihertassu. Ongelmana vain on, että näistä riiviöistä ei saa kuvia, joissa näkyisi nätisti naama. Aina ne ehtii kääntyä tai juosta pois... Tarttee kameran, jonka reaktiokyky olisi vähän parempi. Kuvassa Piki (joka muuten on jossain välissä onnistunut mottaamaan Indyä turpaan oikein kunnolla - on vähän kuivunutta vertakin!).

Uusi hupi (tämän puutarhuroinnin lisäksi) on juokseminen - täysillä ympäri huushollia, kunnes törmää johonkin (oveen, seinään, tuoliin). Ja tietysti käsityökoulutus jatkuu:

Tässä yritän epätoivoisesti leikata kangasta ja saada aikaan helletoppia. Kaikki oikeasti ompelutaitoiset voivat valmistautua epätoivoiseen päivittelyyn: ei kaavoja (vanhasta vähän mallia yritin ottaa), leikattu tosta noin vaan...., nuppareita kyllä käytin, mutta mitään ei ole harsittu. Illalla vielä "narut" puuttuivat ja luovutin, kun eräät olivat ihan liian kiinnostuneita ompelukoneen johdoista. Katsotaan tänä iltana. Jostain syystä ompelukoneen ääni on niiiiin mielenkiintoinen, että ei missään nimessä voi nukkua kun se kuuluu. Seurauksena uupuneita katteja ja sain viime yönä nukkua putkeen 22.30-6.10 - ennätys!

My little darlings have new hobbies - gardening (or rather eating the plants) and running. Running means running around the house at top speed until the kitty bumps into something (sofa, wall, door). In the second pic I'm desperately trying to cut the fabric and sew a top. Finally I had to give up as the sound of the sewing machine is all too interesting - the kittens wouldn't sleep and leave me alone. But as a result - I had two really exhausted little cats and we made a sleeping record last night 22.30-6.10!

Taiska kirjoitti 07.08.2007 - 09:33
Näitä juttuja lukiessa ja kuva katsellessa tulee niin ikävä omien kissojen pentuaikoja. Nyt ne nukkuvat 20h/vrk ja loppuajan maleksivat laiskoina...
Susanna L-A kirjoitti 07.08.2007 - 10:35
Ihania kissanpentuja!!
Maija kirjoitti 07.08.2007 - 10:48
Voii kuin söpöjä kissoja. Hauskat nimet niillä.
L-L kirjoitti 07.08.2007 - 13:57
Tervetuloa mukaan haasteeseen. Ihana pikku puutarhuri siellä ikkunalaudalla näkyy :)
Meemu kirjoitti 07.08.2007 - 15:34
Ihanaa kangasta sulla! Juu, kisutkin ovat oikein söpöjä=) Ja kuule, ne oikeasti ompelutaitoiset tekee juuri noin, inspiraation mukaan. Nimimerkillä "itse kaavoihin kangistunut"...
LiisaP kirjoitti 07.08.2007 - 16:40
Ei kuule meilläkään saa mitään ompelu hommaa tehdä yksin, saatikka sitten leikata kangasta rauhassa. Suihkupullo vieressä se onnistuu vähän paremmin. Mun kissat inhoo vettä niin lähtevät nopeasti jos liian lähelle tulevat.
Makepeace75 kirjoitti 07.08.2007 - 18:23
Heh, ei muuta kuin virittämään kone ompelemaan (vaikka itsekseen) joka ilta, niin johan saat nukkua rauhassa. ;D Ihania kuvia!
custom term paper kirjoitti 28.04.2012 - 18:26
I wonder how you got so good. This is really a fascinating blog, lots of stuff that I can get into. One thing I just want to say is that your Blog is so perfect!
term paper writing service
term paper help
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
2006
www.flickr.com
Mukana nyt! - Me too, now!