Ensin käsityöt, sitten muut höpinät.

Eli jotain valmista. Lanka oli minulle uusi tuttavuus, Dropsin Silke-Alpaca, jota ostin kolme kerää Tukholmasta kuukausi sitten (joko siitäkin reissusta on niiiiin kauan?). Ylellisen paksua, raskasta, kiiltävää, pehmyttä, kerta kaikkiaan iiiiiiihanaa lankaa! Haluan tätä lisää! Ja kulutus on aika rankkaa, koska se on tosiaankin painavaa. Ja siis pehmeää, suloisen pehmeää.

Something is finished. The yarn Drops Silke-Alpaca was new to me. It is soft, so soft, glossy, heavy and soooo soft. I want more of this!

1052143.jpg

Malli: Ei ole, klassinen lapanen peukalokiilalla (johon muuten sovelsin aiemmin syksyllä, Lapasvaihdon yhteydessä saamiani tosi hyviä neuvoja!) ja jälkeen päin kirjottu kuvio kirjasta Fair Isle Knitting.
Lanka: Drops Silke-Alpaca 20% silkkiä ja 80% baby-alpakkaa, 99g (mikä on täysin käsittämätöntä, koska jouduin aloittamaan sen kolmannen kerän peukaloita varten - jämäkerä ja lapaset painavat yhteensä 145 grammaa eli onpas ollut vajaita keriä!) ja jotain tuntematonta viskoosia (?) 80-luvulta kirjontaan (löysin tämän kerän muistini periltä ja kaikeksi onneksi se löytyi myös kaapista).
Puikot: 4 mm bambut

Pattern: Don't have one, classic mittens with a thumb gore (for which I got some excellent advice at the time of the Finnish mitten swap this autumn). The snow flake pattern is from the book Fair Isle Knitting.
Yarn: Drops Silke-Alpaca 20% silk and 80% baby-alpaca, 99g (which is totally incomprehensible as I had to start the third ball for the thumbs. The rest of the ball and the mittens together weigh 145 grams...) and some unknown viscose from the 80s.
Needles: 4 mm bamboos

1052141.jpg

Nämä ovat tarkoitetut ihoa vasten, tehty siis napakan kokoisiksi, mutta isot minulle, sillä menossa lahjaksi - SNY:lleni. Eli joku saa nämä lähiaikoina..... Ja minusta on tosi metkaa, että käytin tuohon kuvioon avuksi kirjaa jonka sain omalta SNY:ltäni :) Ainoa mikä hieman mietityttää on langan väri - kestääkö se pesua, vai tuleeko noista lumihiutalekuvioista vähitellen vaaleanpunaisia? Ja millainen tuo lanka on käytössä?

These should be rather tight-fitting, worn close to the skin. So they're big for me, they're going to be a present for my Finnish Secret Pal - I'm revealing it here, as this one will be the last package. I'm not sure about the yarn though, what will happen in the wash? Will the snowflake turn pink?

Muuta pohdintaa. Eilinen. Yllätys, yllätys, ei se ollutkaan kamala päivä - raskas kyllä, mutta oikeastaan ihan mukava. Aamulla ajoin siis Mikkeliin ja kävin sairaalassa. Yhä teholla, mutta nyt ei enää hengityskonetta, vaan se, mikä-se-nyt-onkaan trakeostomia. Silmät auki ja selvästi ymmärsi kun kerroin kenen hautajaisiin olimme menossa. Toisaalta ihanaa kun on asiat nyt paremmin, mutta toisaalta hirvittää ja itkettää, kun ei hänestä varmaan enää pitkäaikaista tai ns. kunnon eläjää tule. Tai mistä sen tietää. En tosin toivo, että hän tuossa kunnossa kitkuttelisi vuosikymmeniä.

Ajoimme Mamman kanssa Virtasalmelle ja kirkko oli juuri sellainen kuin muistinkin - olen käynyt siellä edellisen kerran kun se avattiin -78. Ankeleen marmoria - harvinaisen sopivaa, sillä vainaja oli Ankeleelta. Tilaisuus oli kaunis ja herkkä, mutta papin raivostuttavat puhemaneerit saivat minut välillä tosi kiukkuiseksi. Ulkona hirvittävän kylmä tuuli, lunta, täysi talvi. Pois lähtiessä sillä pienemmällä tiellä ennen Pieksämäen tietä oli kaksi autoa ojan puolella.

Muistotilaisuudessa oli tosi kiva saada maha täyteen lämmintä ruokaa (olin syönyt viimeksi aamukuudelta) ja ennen kaikkea puhua sukulaisten kanssa. Olihan se vaikeaa, kun kaikki kyselivät isästä, mutta toisaalta se myös helpotti. Vaikein hetki oli vainajan miniän kanssa - olemme tavanneet tätä ennen 2-3 kertaa, olemme sukulaissieluja, hän purkautui heti, että häneen kaikki ovat luottaneet, hän on hoitanut kaiken, hän tietää - ja me vain itkimme yhdessä. 

Toinen tilanne, outokin, oli kun yksi Mamman sisarista sanoi, että pappi siunasi hänet - no, tosiaankin, vainajan nimi (etu- ja sukunimi) olivat samat kuin hänen, jos ajattelee häntä tyttönimellään. Veljeni vaimoineen vei Mamman takaisin, eli minä pääsin ajelemaan suoraan kotiin. Ajaessani sitten soittelin parille ihmiselle,  purkauduin, helpotus jatkui. Yksi, jolle soitin oli kummitätini, jota en ole nähnyt 20 vuoteen. Hän oli äitini paras ystävä (äitini kuoli v. -80). Ja jossain vaiheessa huokasin puhelimeen, että onneksi minulla on maailman parhaat unenlahjat! Hän parahti, että äidiltäs olet ne perinyt. Siis mitä? Kuulemma äitikin oli ihan mahdoton iltauninen nuokkuja ja raivostuttava aamunvirkku, joka sai aina nopeasti unen päästä kiinni ja nukkui paljon. En minä ole tiennyt! Jotenkin oli niin onnellinen olo.

Kiitos ihanille kommentoijille. Ja erityiskiitos ja halaus SNYlleni - en oikein osaa mitään toivomuksia esittää, mutta jos tosiaankin olet pulassa ja kaipaat vinkkejä, niin ohuehkot, yksiväriset sukkalangat ovat aina todella mieluisia.