Hilma lähti. Kolleilla on ikävä - kulkevat välillä ympäriinsä etsien Hilmaa. Tänään edettiin kotiutumisessa jo niin hyvin, että aamulla Hilma istui yöpöydälläni, minä luin sängyssä ja katzikaiset rellestivät minun vieressäni painien. Hilma lähentyi aina välillä, ojensi tassua, selvästi sen teki mieli mukaan painimaan, mutta sitten se yhtäkkiä muisti olevansa vanha ja arvokas rouva ja vetäytyi taaksepäin murahtaen pari kertaa. No, leluhiirellä nähtävästi voivat myös vanhat kissarouvat leikkiä - hiirestä lähti häntä ;)

Koko päivä on mennyt kissojen katselun lisäksi neuloessa ja lukiessa. Sain uusimman Mma Ramotswe -kirjan lahjaksi, ja ennen kuin voin aloittaa sen, pitäisi lukea entinen keskeneräinen alta pois. Neulominen on tuottanut jotain melkein valmista. Ei vaan ole aavistustakaan ketä sillä lahjon. No, menköön varastoon, kyllä se joskus jollekulle sopii.

Osa päivästä on myös kulunut Ravelryn koluamiseen. Jotenkin nyt vasta alkaa valjeta mikä ohjeiden aarreaitta se on....

1159402.jpg

25.12.2007 keskellä päivää keskellä Suomea.