Lauantai, enkä sittenkään mennyt Jkylään tyhjentämään Popperia. Syitä:
-Kaamea koepino tuijotti syyttävästi (nyt on 30kpl enkkua korjattu, saman verran aineita odottaa, ja pienempi pino ranskaa myös).
-Autossa on taas pieni kivi jossain pelkääjän puolen eturenkaassa/jarrukengässä. Kuluu vieno kulkusen kilinä ja välillä sitten ei-niin-vieno-metallin kirskunta. Toivottavasti tippuu äkkiä itsestään pois.
-Päivitin eilen huushollin viihde-elektroniikkaa - uusi digiboxi (monta viritintä) ja polttava dvd. Olen opiskellut ja harjoitellut ja todennut, että tykkään vanhasta boxista enemmän (selkeämpi ja monipuolisempi, mutta vain yksi viritin). En saanut siirrettyä vanhan boxin kovalevyltä ohjelmia dvd:lle - kuva siirtyi, ääni ei. Kyselen ensi viikolla neuvoa.
-Nukkunut univelkoja pois.

Leena, osuit edellisen kirjoituksen kommentissasi naulan kantaan: katit ovat kaameita riiviöitä ja yökukkujia, mutta kuitenkin niin söpöjä ja rakkaita karvalapsia.

1186814.jpg

Taustalla näkyvään kirjoneuleeseen tajusin vihdoinkin testata sellaista langanohjainta, joka laitetaan sormeen. En oikein tiedä tykkäänkö. Periaatteessa varmaan hyvä, kunhan tottuu, mutta ainakin minulla lanka kulkee vähän nahkeasti ja tiukalla. Ja yritän lankaa puikolle ottaessani ottaa myös sen ohjaimen muovireunan mukaan. Päätin toistaiseksi jatkaa ilman, kun koko ajan, mitä pitemmälle tekee, sitä paremmin se taas pitkästä aikaa sujuu.

Melkein ostin tänään lankaa. Kävin siis lankakaupassa, paikallisessa, mutta hyllyjä tutkiessani iski mieleen epäilys. Olin unohtanut tulostamani ohjeen kotiin, enkä enää ollut ollenkaan varma langan spekseistä, joten jätin langan ostamatta. Ensi viikolla uusi yritys. Ja ei, omasta varastosta ei löydä tähän työhön lankaa ;)