Päättynyt lokakuu oli ensimmäinen kuukausi vuosiin, etten saanut mitään valmista neulottua aikaiseksi. Jotenkin nolottaa.... Mutta tulossa on. Kunhan olisi sitä kuuluisaa aikaa. Ja jaksamista. Omaan varmaankin tämän maailmankaikkeuden parhaat unten lahjat, eli kaikesta huolimatta olen nukkunut kuin tukki - mitä nyt viime yönä tuulen ja kaatosateen pauke peltikattoon herätti kerran kissat ja joku sitten iski hampaansa minun varpaisiini. Mutta vaikka nukun kuinka paljon, tunnen itseni äärimmäisen uupuneeksi. Töissä jaksaa ihan hyvin, oppilaat ovat niiiiiiin ihania! Mutta kotiin tullessa lösähtää kasaan. Viikonlopuksi olen itse määrännyt itselleni seuraavan reseptin: paljon kehräystä, paljon neulontaa, paljon kissojen silittelyä, paljon lankojen silittelyä, mahdollisimman monta uutta työtä aloitettava ;)

Tänäänkin kotiin tullessa oli päärynä lattialla vastassa - pitäisiköhän kehitellä kissoille uusia, oikeita leluja?

1031450.jpg

Minun oma ilvekseni. Piki ja Indy ovat luonteiltaan aivan erilaisia. Indy on sosiaalisempi vieraiden seurassa, rohkeampi ulkona, mutta ei taida omistaa kovin montaa aivosolua.... Piki pelkää vieraita ja kovia ääniä, mutta keksii ne ehdottomasti ovelammat leikit ja on myös rajumpi leikeissään. Ja nimenomaan Piki on mamin sylivauva.