Eilinen oli masentava, lähinnä yhden puhelinsoiton "ansiosta", mutta tänään, loistavien yöunien (jotka katkesivat viiden jälkeen kun tod.näk. Indy tiputti atsalean lattialle keittiössä ja riepotti yrttiparkaa multapaakusta ympäri huushollia....) ja hyvän ruoan ansiosta. Mistä tulikin mieleeni, torttutaikina on varmaan jo sulanut.

Kuinka neuleen viimeiset kerrokset voivatkin olla niiiiiiiin tuskallisen pitkiä. Enää 14 kerrosta jäljellä, vaikka jotenkin tuntuu, että sunnuntai-iltana oli ihan yhtä vähän jäljellä. Ja tässä neuloessani, maailmanmenoa pohtiessani olen jo keksinyt neuleelle tasan tarkkaan sopivan vastaanottajan - Hilman mami, pikkupoikien ihana ja aurinkoinen varahoitaja. Värit, malli, kaikki ovat täydellisiä. Ja katzikaisetkin ovat sopivasti osallistuneet tämän neulomiseen (märkää ja kuolaista lankaa ei ole kiva neuloa). Saisin varmaan valmiiksi torstaiksi, jolloin on suunnitelmana töllätä yhdessä Linnan juhlia ja arvostella pukuja mussuttaen herkkuja, mutta taidan säästää jouluun. Silloin Hilma varmaan tulee taas muutamaksi päiväksi mököttämään ja kiukuttelemaan herroille. Ja herrat ihan varmasti yrittävät tehdä tuttavuutta vähän turhankin innokkaasti...

Kissakuvahaasteessa tällä kertaa viaton. Tämä kuva on heinäkuun lopusta, silloin kun pikkuherrat olivat tosi, tosi, tosi pieniä, juuri taloon tulleita. Jo silloin osattiin hienosti näytellä viatonta, tässäkin vain maataan, nukutaan ihan lähellä, ei kosketa, ei hajoteta mitään...

1108094.jpg